Kokouskutsu

15 Tou

Kalevan viemäriosuuskunnan sääntömääräinen osuuskuntakokous pidetään metsäoppilaitoksella (Taatilantie 110) tiistaina toukokuun 24.päivänä 2011 alkaen klo 18.

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Sääntöjen 15 §:n mukaan varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle kuuluvat asiat

2. Osuuskunnan sääntöjen 8. §:n muuttaminen. Hallitus ehdottaa, että ko. §:n 5. momentti muutetaan kuulumaan seuraavasti:

”Jäsen siirtää liittymismaksulla saamansa edut kiinteistön luovutuksen yhteydessä sen uudelle omistajalle tai haltijalle. Liittymismaksu palautetaan, kun osuuskunnan palvelujen käyttö lakkaa kiinteistöllä pysyvästi rakennusten poistuessa käytöstä ja liittymissopimus irtisanotaan.”

3. Vapaaehtoisten osuuksien myöntäminen. Osuuskunnan sääntöjen 6. §:n mukaan jokaisella jäsenellä on oltava yksi osuus. Sen lisäksi sääntöjen 7. §: mukaan osuuskunta voi myöntää vapaaehtoisia osuuksia. Varsinais-Suomen Maaseutuoppilaitoksen kuntayhtymän (sittemmin Peimarin koulutuskuntayhtymän) kanssa neuvotellun sopimuksen mukaan kuntayhtymä ottaa 20 vapaaehtoista osuutta. Hallitus ehdottaa, että osuuskunnan kokous myöntää nämä osuudet.

Varsinaisten kokousasioiden lisäksi annetaan informaatio hankkeen nykyvaiheesta, kustannuksista sekä tulevasta aikataulusta erityisesti kiinteistöjen liittämisen osalta.

Paimiossa, toukokuun 14.päivänä 2011

HALLITUS

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.